Tulosta

Hoitava shampoo hibiskuksella

Hoitava shampoo hibiskuksella

Lähiaikoina olen erityisen paljon nauttinut kasvien ihanuudesta. Niillä on värjätty kosmetiikkaa, puhdistettu kasvoja, tehty öljy-, glyseriini-, alkoholi ja vesiuutoksia. 

 

Kasveissa on uskomaton voima ja niillä saa myös tuotteisiin luonnollisen värin. Värittömän kosmetiikan aika on ohi! Tervetuoloa kasvit ja teidän tarjoamat luonnolliset värit!

 

Tällä kertaa hibiskus pääsi shampooseen, vaikka onhan se siellä ollut monta kertaa. Hibiskuskukalla saa lopputuotteeseen punaisen sävyn, mikä on aika hienoa. Tuotteen pH vaikuttaa väriin. Kun kerran on tehnyt jonkin tuotteen käyttäen hibiskusta, voi seuraavalla kerralla tuotteen pH:n melkeinpä todeta pelkästään väristä. Vaikka toki pH aina tarkistetaan.

 

Kasvivärit eivät valitettavasti aina pysy ihan vakaina, myös tämä marjapuuron värinen shampoo on lopulta muuttunut kellertäväksi (pahoittelut nopeasti kännykällä otetusta kehnosta kuvasta!). Antioksidanttinen hibiskus on kuitenkin upea ihonhoitotuotteissa, mutta myös hiustenhoidossa, sillä se tekee hiuksista joustavat ja vahvat sekä auttaa päänahan hilseilyyn. 

 

Samaisessa shampoossa on ollut pohjana myös rohtosalkoruusun juurta, myös aivan järjettömän hieno kasvi hiuksille! Hiuksia kosteuttava rohtosalkoruusun juuri on myös suosittu hoitoaineissa ja hiusgeeleissä. Myös nokkonen on erinomainen vaihtoehto niin hiuksille kuin hiuspohjalle. Valitse vapaasti mieleinen kasvi. Nämä kaikki kasvit hellivät myös kiharia hiuksia.  

 

Kasvit sikseen ja shampoon pariin! Shampoo on hellävarainen ja se on sopinut useille hiustyypeille. Käytetyt tensidit ovat lempeitä hiuksille, iholle ja luonnolle -kuten meidän kaikki pinta-aktiivit. Vaikka putsareihin ja vastaaviin tuotteisiin riittää usein mainiosti yksi pinta-aktiivi, shampooseen on suositeltavaa käyttää muutamaa eri pinta-aktiivista ainetta eri sähkövarauksiilla, jotta lika saadaan irtoamaan mahdollisimman vähäisellä tensidimäärällä. 

 

Tässä shampoossa käytössä Cocamidoproypyl Betaine, Coco Glucoside ja Decyl Glucoside.

 

Hiuksille ja tähän shampooseen sopivia öljyjä ovat granaattiomenansiemen, brokkolinsiemen,jojoba golden, kameliaöljy, argan, manteli, baobab, makadamia. Kuten kasvi-infuusion kanssa, leikittele eri öljyillä ja löydä itselle sopivin vaihtoehto. 

 

Samoin leikittele tuoksuilla oman mieltymyksen mukaan. Käytä tuoksuöljyä tai tee eteerisistä öljyistä myös hiuksia ja päänahkaa hoitavia sekoituksia. Miltä kuulostaa rosmariini ja sitruuna? Piparminttu, sypressi ja appelsiini? Bergamotti, sitruuna ja spearmint? Kamomilla, ruusugeranium ja bergamotti? 

 

 

Hoitava hibiskus shampoo 200 ml

 

1. Valmista ensin kasvitee  

 

5% | 5 g kuivattua hibiskuskukkaa tai muuta kasvia

95% 100 g kiehuvaa vettä

 

Laita kasvit filtteripussiin tai astiaan. Anna hautua puoli tuntia. Siivilöi tai poista filtteripussi. Anna jäähtyä alle 40°C.  Infuusiossa oiottiin nyt grammamääriä hieman suoriksi, mutta prosenttisuhde on hyvä tietää. Yleinen määrä infuusioissa on 5 grammaa kuivattua kasvia per 100 ml vettä.

 

 

%

Raaka-aineet

Grammaa

A

46,0

Hibiskusvesi

92,0

A

1,0

D-panthenol

2,0

B

5,0

Glyseriini

10,0

B

1,0

Ksantaanikumi

2,0

B

10,0

Öljy

20,0

C

15,0

Decyl Glucoside

30,0

C

10,0

Coco Glucoside

20,0

C

10,0

Cocamidorpropyl betaine

20,0

C

1,0

Säilöntäaine

2,0

C

1,0

Eteerinen/tuoksuöljy

2,0

D

0,0

Maitohappo (80%)

Tarvittaessa

 

100,0

 

200,0

 

 

2. Anna jäähtyä alle 40° C, lisää d-panthenol

 

3. Sekoita pienessä astiassa Glyseriini, ksantaanikumi ja öljy keskenään, kunnes seos on tasainen. Lisää seos hiljalleen koko ajan sekoittaen hibiskusveteen. 

 

4. Sekoita vaiheen C pinta-aktiivit, säilöntäaine ja tuoksu keskenään, lisää seos hiljalleen hibiskusinfuusioon ja sekoita varovasti välttäen vaahdottumista. 

 

5. Tarkista tuotteen pH. Sen tulisi olla noin 5-5,5. Madalla pH:ta lisäämällä maitohappoa tippa kerrallaan, kunnes oikea pH on saavutettu.

 

6. Valmiina pulloon ja käyttöön! Lisää pulloon etiketti ja valmistupäivä.