Tulosta

Aloe shampoo

Julkaistu , julkaisija

Aloe shampoo

Aloe shampoo

Shampoon kehittelyt ovat jääneet vähemmälle, kun aiempaan hyväksi todettuun shampooreseptiin on aina ollut helppo palata. Oli jo aika tehdä jotain muuta, joten jonkin aikaa perhe kärvisteli eri shampooversioiden kanssa. 

 

Testailujen lomassa lahjomaton tuomaristo ehti jo esittää muutaman kerran kainoja toiveita vanhaan shampooseen palaamisesta. Tämä aloeshampoo sai vihdoinkin tuomariston vilpittömät kehut ja täyden hyväksynnän. Olen itsekin oikein tyytyväinen lopputulokseen. 

 

Shampoossa on hyvä vaahtoavuus. Shampoon ei tietenkään tarvitse vaahdota yhtään hoitaakseen sille tehtäväksi annetut pesupuuhat, itse kuitenkin pidän vaahtoavuutta käyttömukavuutena. Vaahdon avulla hahmottaa mihin shampoota on levittänyt ja tämä vähentää myös shampoon kulutusta. 

 

Shampoo tekee hiuksista pehmeät ja helppohoitoiset. 

 

Tässä tensideinä eli puhdistavina pinta-aktiivisina aineina on Plantapon SF ja Lamesoft PO 65, molemmat luontoystävällisiä.  Plantapon on ensisijainen pinta-aktiivi, Lamesoft sakeuttaa shampoota, tukee vaahdon muodostumista ja auttaa kosteutta sitoutumaan  hiuksiin. 

 

D-pantenoli antaa hiuksiin suojaavan kalvon, tekee hiuksista kiiltävät ja helppohoitoiset. 

 

Aloe vera 200:1 -jauhe on aika mahtava jauhe, jonka oikeastaan löysin vasta hiljattain. Vuosia sitten kyllä kokeilin jauhetta, mutta silloin en siitä innostunut. Nyt hillitsen itseäni, jotta en työntäisi sitä joka paikkaan.

 

Kuivatussa aloe vera 200:1 -jauheessa on säilynyt täysin samat ominaisuudet kuin aloe verassa. Yhdellä grammalla jauhetta saa kaksi desiä aloemehua, joka toimii upena oman kosmetiikan pohjana. Aika moneen tulevaan reseptiin sitä on tulossa, käyttömahdollisuudet kun ovat lukemattomat. 

 

Shampoon öljyistä: jos tahdot shampoon hoitavan hiuksia, silloin vaihtoehtosi voisivat olla mm. fraktioitu kookos, avokado, granaattiomena. Jos päänahka kaipaa hoitoa, silloin öljyvaihtoehtosi voisivat olla mm. tyrni, jojoba, kamelia; eteerisistä laventeli ja rosmariini. 

 

Jos hiuksesi ovat rasvoittuvat tai hennot, kokeile tehdä shampoo ilman öljyä, aloe vera kyllä hoitaa hiuksia. Rasvaiseen päänahkaan sopivia eteerisiä öljyjä ovat mm. rosmariini, laventeli, sypressi, greippi, sitruuna, eukalyptus. 

 

Vinkki: laventeli sopii kaikille hiustyypeille ja päänahoille. 

 

Omasta shampoosta löytyy piristävää sitrusta, limen ja verigreipin eteeristä öljyä, ja ihan vain tuoksun takia. Edeltävän reseptin shampoo oli näköjään myös terästetty sitrustuoksuilla, käytän kyllä muitakin eteerisiä öljyjä :) Itseasiassa sitrustuoksuista shampoota meillä ei vähään aikaan ole ollutkaan.  

 

Tällä kertaa ohjeen määrä on perhekokoiseen shampooseen. Shampoota teen yleensä litran satsin kerralla, määrä ei meillä kauaa happane. Käyttöpullona on yleensä pienempi pullo, loppu on kaapissa täyttöpullossa. 

 

Aloeshampoo 1 litra (normaalit/kuivat hiukset)

 

 

Tarvikkeet

  • Sekoitusastia
  • Kattila
  • Grammavaaka
  • Pullo/pulloja
 

Aineet

  • 570 g vettä
  • 5 g Aloe vera 200:1 -jauhetta
  • 400 g PlantaponSF
  • 20 g Lamesoft
  • 20 g öljyä 
  • 5 g ksantaanikumia
  • 5 g säilöntäainetta (tai säilöntäaineen ohjeen mukaisesti)
  • 5 g D-pantenoli
  • 50 tippaa eteeristä öljyä (tuoksun tai tehon mukaan)
  • tippa sitruunahappoliuosta (1 osa vettä, 1 osa sitruunahappoa) 

 

Ohje

  1. Keitä vesi. Anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Sekoita joukkoon aloe vera -jauhe
  2. Sekoita ksantaanikumi öljyyn. Tämä estää ksantaanikumin paakkuuntumisen. Jos hiuksesi ovat rasvaiset, voit kokeilla sekoittaa mahdollisimman pieneen määrään kevyttä öljyä (esim. kamelia, puhdistettu jojoba) tai tilkkaan glyseriiniä. 
  3. Sekoita Plantapon ja Lamesoft keskenään ja lisää siihen ksantaanikumi-öljyseos. 
  4. Lisää joukkoon aloemehu, säilöntäaine, D-pantenoli ja eteerinen öljy. Vältä vatkaamista, jottei shampoo vaahdotu.
  5. Sekoita sitruunahapposeos (esim. 1/2 tl vettä, 1/2 tl sitrunnahappoa) ja lisää muutamia tippoja kerralla, kunnes shampoo sakeutuu. 

 

Kommentit: 4
Lisätietoja:: diy shampoo

Kommentit: 4

Terhi Juntunen |
VS: Aloe shampoo
Ihana resepti! Onko sulla ohjetta shampoolle, joka on kiinteässä muodossa? Eli kuin palasaippua hiuksille.
Anne |
VS: Aloe shampoo
Mukava kuulla! Shampoo onkin saanut paljon kiitosta. Palasaippuasta ollaankin oltu jo yhteydessä.
susanna suikeli |
VS: Aloe shampoo
Eilen tein ja kokeilin. Jotain säätämistä mulla oli aineiden kanssa, olin tilannut liian vähän plantaponia. Eipä näyttänyt menoa haittaavan sillä shampoosta tuli aivan loistavaa! Käytin Macintosh omppua tuoksuna, bueno!
susanna suikeli |
VS: Aloe shampoo
Nyt kun tuota aloe jauhetta ei ole, mutta haluaisin aloeta shampooseen niin onnistuuko se mitenkään? Onko mitään muuta aloe tuotetta minkä voisi heittää shampooseen?
Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti